Elin Blomqvist-ValtonenKyllä, tieto lisää tuskaa. Tämän kohtaan lähes joka
maanantai, kun istun kaupunginhallituksen kokouksessa päättämässä, mitä
palveluita asukkaille tarjotaan, miten rahaa käytetään ja millainen kaupunki on
työnantajana.
Toisaalta huomaan, että ammattiliiton sopimusasiantuntijan
työni ansiosta minun on helpompi tehdä henkilöstö- ja työvoimapoliittisia
päätöksiä kaupunginhallituksen jäsenenä. Ymmärrän, mitä työ- ja
virkaehtosopimukseen ja sen ympärillä olevaan järjestelmään sisältyy ja mistä
eri osa-alueet muodostuvat. Kohtaan päivittäin työntekijöiden edunvalvojana
kuntien luottamusmiehiä sekä heidän edustettaviaan ja kuulen, miten hyvin
henkilöstöpolitiikkaa kunnissa toteutetaan, miten työntekijöitä kohdellaan ja
millaiset suhteet heillä on johtoon.
Työni kautta ymmärrän myös henkilöstöpolitiikan haasteet:
Työntekijät kokevat joskus, ettei heitä arvosteta, ettei heille makseta
tarpeeksi palkkaa tai ettei heidän työhyvinvointiinsa panosteta riittävästi.
Samalla luottamustoimeni kautta näen, ettei asia ei ole aina näin
mustavalkoinen. Ainakin kotikaupungissani johtavat virkamiehet yrittävät
parhaansa mukaan hoitaa omaa tonttiaan ja siihen kuuluvaa henkilöstöä.
Kotikaupungissani halutaan panostaa työnhyvinvointiin ja tehdä palkkoihin
korotuksia säännöllisesti.
Tosiasia on kuitenkin se, ettei kuntien talous ole niin hyvä
kuin sen haluttaisiin olevan. Leikkauksia tehdään jatkuvasti ja taloudenpitoa
kiristetään. Päättäjänä minun pitää uskaltaa päättää, mihin panostetaan ja mitä
jätetään tekemättä. Kun johonkin päättää panostaa, se on lähes aina jostain
muualta pois. Samalla siitä tietysti kärsii henkilöstö.
Usein löydän itseni kaupunginhallituksen kokoushuoneesta
tuijottamassa kattokruunua pohtien, että työminäni haluaisi vaatia lisää rahaa
esimerkiksi sotesektorin henkilöstön hyvinvointiin, kun taas päättäjäminäni
joutuukin ajattelemaan kokonaiskuvaa ja sitä, mistä se raha sitten olisi pois –
koululaisten opetuksesta tai päiväkotilasten ryhmäkoosta?
Muutama kuukausi sitten jouduin vaatimaan, että eräs
virkamiespäätöksellä tehty palkankorotuspäätös yhdelle henkilöstöryhmälle
palautetaan valmisteluun. Tuntui kaikkien mielestä oudolta, etten minä
Tradenomiliiton työmarkkina-asiantuntijana kannatakaan palkankorotusta. Syy oli
siinä, että virkamies oli perusteluissaan kirjoittanut seuraavaa: ”osa varoista
otetaan budjetista, loput järjestelyvaraerästä”. Elettiin syyskuuta eikä
neuvotteluita järjestelyvaraeränjaosta ollut vielä edes käynnistetty. Tämän
takia minä en voinut hyväksyä alkuperäistä päätöstä. Järjestelyvaraerästä
neuvotellaan työnantajan ja henkilöstöedustajien kesken, eikä sen käytöstä
voida päättää, jos neuvotteluosapuolet eivät ole edes kokoontuneet.
Kaksijakoinen rooli ei todellakaan aina ole helppo eikä
yksinkertainen. Ja yllättävän monesti se on juurikin
niin, että tieto lisää tuskaa.
Elin Blomqvist-Valtonen
Julkisen sektorin sopimusasiantuntija
Tradenomiliitto TRAL