Uudistettu työaikalaki tulee
voimaan 1.1.2020 (HE158/2018). Se korvaa vuoden 1996 työaikalain. Uudistuksen
taustalla ovat vuosien kuluessa tapahtuneet muutokset elinkeinorakenteessa ja
työn tekemisen tavoissa sekä EU:n työaikadirektiivistä ja muista kansainvälisistä
sitoumuksista aiheutuvat tarkistukset.

Työaikalaki on edelleen
pakottavaa oikeutta, jonka taustalla on ”heikomman osapuolen suoja”.
Periaatteena on edelleen se, että lakia heikommin ei saa sopia työntekijän, virkamiehen
tai viranhaltijan vahingoksi.

Toisin sopimismahdollisuudet
ovat kuitenkin laajat. Laista poiketen voidaan useista asioista sopia toisin muun
muassa valtakunnallisilla työ- ja virkaehtosopimuksilla, yleissitovilla
työehtosopimuksilla, työpaikkakohtaisilla sopimuksilla ja työsopimuksilla.

Työaikalain täysin pakottavia
säännöksiä ovat muun muassa työajaksi luettavan ajan käsite, vuorotyön sekä lisä-
ja ylityön määritelmät, suostumus lisä- ja ylityöhön, yötyöhön sisältyvä kello
24:n ja 05:n välinen ajanjakso, enimmäistyöaika, hätätyön edellytykset,
korvaavien lepoaikojen antaminen, kanneaika, työnantajan
kirjanpitovelvollisuussäännökset ja moottoriajoneuvon kuljettajan ajopäiväkirja.

Työajan määritelmä irtoaa paikasta

Työaikalain soveltamisala on
laaja. Se soveltuu lähtökohtaisesti kaikkiin työ- ja virkasuhteisiin sekä nyt
myös etätyöhön.

Työaikaa on työhön käytetty aika
riippumatta siitä, missä työ tehdään sekä se aika, jonka työntekijä on
velvollinen olemaan työantajan määräämällä työntekopaikalla työnantajan
käytettävissä. Työajan määritelmä ei ole enää paikkasidonnainen, puhutaan
ajasta ja paikasta riippumattomasta työstä. Myös laissa puhutaan
työntekopaikasta eikä työpaikasta. Työaikaa on siten myös muualla kuin
työnantajan toimipisteessä tehty työ – siis myös esimerkiksi työntekijän
kotona, asiakkaan luona ja matkustettaessa työantajan määräyksestä tehty työ.

Matkustamiseen käytettyä aikaa
ei vieläkään lueta työaikaan, ellei se samalla ole työsuoritus, jonka
työnantaja on määrännyt matkan aikana tehtäväksi tai jonka tekemisestä matkan
aikana ja sen työajaksi lukemisesta on työantajan kanssa ainakin sovittu.

Poikkeustapauksilla työaika-autonomia

Soveltamisalasta on edelleen useita poikkeuksia, jotka pitkälti
noudattelevat vanhan työaikalain säännöksiä (johtamistyö; uskonnolliset
toimitukset; työantajan perheenjäsenen työ; työ, jota siihen liittyvien
erityispiirteiden vuoksi tehdään sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan
asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä; Suomen Pankin virkamiehen
työ).

Soveltamisalan poikkeusten osalta edellytetään
työaikalaissa työaika-autonomiaa eli sitä, että työntekijän työaikaa ei ennalta
määritellä eikä työajan käyttöä valvota ja että työntekijä voi siten itse
päättää työajastaan.

Työaika-autonomiaa arvioitaessa on hallituksen esityksen mukaan
merkityksellistä työntekijän tosiasialliset mahdollisuudet vaikuttaa
päivittäisen ja viikoittaisen työaikansa pituuteen ja sijoitteluun.
Työntekijällä ei olisi pykälässä tarkoitettua työaika-autonomiaa, kun
työnantaja direktio-oikeutensa nojalla määrää työsuoritusten aikataulusta eli työajan
käytöstä. Lisäksi joistakin soveltamisalan poikkeuksista on säädetty omassa
laissa tai valtakunnallisella työ- tai virkaehtosopimuksella on säädetty lakia
vastaava suoja ja tehtävä on mainittu laissa.

Uudesta joustotyöajasta sovittava kirjallisesti

Työaikalakiin on vastapainona laajalle soveltamisalalle
tehty laajoja joustomahdollisuuksia. Lain 13 pykälässä on säädetty
joustotyöajasta, joka on tarkoitettu pääsääntöisesti asiantuntijatyöhön.

Joustotyöajasta on sovittava kirjallisesti työnantajan ja
työntekijän kesken. Vähintään puolet työajasta on oltava sellaista, jonka
sijoittelusta ja työntekopaikasta työntekijä voi itsenäisesti päättää. Laissa
on lueteltu ne seikat, joista sopimuksessa vähintään on sovittava sekä
viikoittaisen säännöllisen työajan keskimääräinen enimmäispituus neljän
kuukauden tasoittumisjakson aikana.

Joustotyöaikasopimus on irtisanottavissa päättymään
kuluvaa tasoittumisjaksoa seuraavan jakson lopussa.

Uutena elementtinä työaikapankki

Työaikalakiin tulee uutena elementtinä myös lakisääteinen
työaikapankki. Nykyiset työ- ja virkaehtosopimukset toki sisältävät monet
työaikapankin, mutta nyt työaikapankki voidaan ottaa käyttöön myös ilman työ-
tai virkaehtosopimuksessa säätämistä sekä aloilla, joilla ei ole
työehtosopimusta ollenkaan. Työ- tai virkaehtosopimuksella ei voida rajoittaa
lakisääteisen työaikapankin käyttöä.

Työaikapankki on tarkoitettu työ- ja vapaa-ajan
yhteensovitusjärjestelmäksi, jolla työaikaa, ansaittuja vapaita tai
vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan säästää ja yhdistää
toisiinsa. Lakisääteisen työaikapankin käyttöönotosta sovitaan paikallisesti ja
laissa on tarkemmat määräykset siitä, mistä kaikesta työaikapankkia koskevassa
kirjallisessa sopimuksessa on sovittava.

Sisään uusiin virka- ja työehtosopimuksiin

Julkisen sektorin virka- ja työehtosopimukset sisältävät
työaikasopimuksia. Nämä sopimukset päättyvät 31.3.2020 sopimuskauden
päättyessä. Uuden työaikalain voimaantulo 1.1.2020 edellyttää lain säännösten
ja erityisesti uusien elementtien ja muuttuneiden pykälien sisällyttämistä
seuraavan sopimuskauden sopimuksiin. Tämä työ on sopimuskauden
työaikatyöryhmissä jo aloitettu.

Kirsi Venäläinen

neuvottelupäällikkö

Suomen Lakimiesliitto